HUHHUH! Ei kai tässä muuta voi sanoa. Eilen auto lähti
kohti Seinäjoen eläinlääkäriasemaa viittä vaille kuusi ja reissu kesti kaksitoista tuntia. Vähemmän tosin kuin olin odottanut.
Sää oli kuin morsian. Seinäjoelle asti. Pahaenteisesti tuli todella sumuista, että autosta näki parhaimmillaan 50 metriä eteensä. Jyrkiä ei tainnut pahemmin jännittää, vaan allekirjoittanut hoiti senkin homman aika mallikkaasti. Olon teki vaikeaksi juurikin se, että ei tiennyt mitä odottaa, kauanko menee, tuleeko ongelmia, miten Jyrki käyttäytyy.
Seinäjoen ELL-aseman aseman pihalla oli jo melkonen jännäkakka. Menin antamaan vastaanottoon esitietoja ja noin varttitunnin päästä eläinlääkäri Jarmo Rintasalo kutsui meidät sisään. Vähän aikaa hän kokeili polvea ja homma oli ilmeisesti sillä selvä, koska hän antoi kylmänviileästi rauhoittavan pistoksen reiteen ja lähti. Odotimme siinä että Jyrki nukahtaa ja että se pääsee leikkaukseen.
Sitten tuli vähän outo hetki.
Kun Jyrki oli täysin rahoittunut, isäni kysyi että mitenköhän ne meinaa saada tuon koiran tästä pois, sillä totutusti Iisalmessa ja Kuopiossa on kauhea miettiminen ja pohtiminen miten tuollainen jötkäle siirretään. Lääkäri ja hoitaja tulivat, nostivat koiran ylös ja sanoivat "voitte kolmen tunnin päästä tulla hakemaan koiran pois" sen kummempia puhumatta. En tiedä mitä olisi pitänyt ajatella, olihan tilanne melko jäätävä. Minulle tuli kuitenkin lopulta sellainen olo, että he varmasti tiesivät mitä tekivät ja homma hoituu ammattitaidolla, kun ei tapahtunut sellaista häseltämistä ja hosumista mihin täällä olen tottunut.
Kolme tuntia meno odottelussa, ja takaisin Jyrkipoikaa hakemaan. Sain leikkauskertomuksen ja lääkkeet mukaan ja hoito-ohjeet. Sitten tuli herra Antennipää täydellä tohinalla tutkimushuoneesta, vaikka jalka oli ajeltu ja täkäpäätä oli kaksi joitaja pitämässä ylhäällä. Saimme Jyrkin autoon suht. helposti ja sitten lähdimmekin kotia kohti.
Ensimmäistä kertaa kuulin Jyrkin vinkuvan ilmeisesti kivusta, mutta se rauhoittui nopeasti. Voi myös olla, että se kirosi tuota puikulaa päässään, joka oli jatkuvasti tiellä, eikä päästnyt tunnustelemaan sitä kovin kamalaa leikkaushaavaa. Kaksi isoa miestä ja yksi hieman heikompi tyttö oli siirtämässä hieman tokkuraista Jyrkiä omaan huoneeseensa rauhoittumaan. Kova oli jano ja nälkä, ja se pienenpieni määrä nappuloita minkä Jyrkille illalla syötin, oli salamannopeasti kadonnut mahaan. Totuttelu siihen, että mites tätä kauluria ajetaan ja kuinka tämän jalan kanssa ollaan kesti vähän oman aikansa mutta tekemällä tottuu, niinhän se menee.
Illalla mentiin nopeasti unosille särkylääkkeitten jälkeen.
Yö meni tosi hyvin, itse nukuin neljä tuntia (nukun samassa huoneessa, missä jyrkiä nyt pidetään) ja Jyrki vastaavasti kuusi. Kolmen aikaan yöllä tuli hirmuinen hätä ja pitihän minut herättää hellästi tassulla raapinalla ja lopuksi kun ei se pirulainen meinannut millään herätä, ainoa ratkaisu on tökkäistä kaulurinreunalla silmään. Heräsin ja Jyrki jäi leppoisasti sänkyni viereen makaamaan mutta kiusasi minua siihen asti tassullaan kunnes otin siitä kiinni ja pidin Jyrkiä "kädestä". Olo oli varmasti turvallinen, kun uni tuli heti.
Lopullisena diagnoosina oli siis eturistisiteen täydellinen katkeaminen. Peni helpotuksen huokaus tuli siinä vaiheessa, kun sain selville että nivelrikon aste ei ilmeisesti olekaan niin vakava kun minulle alussa kerrottiin. Nivelvalmisteiden ja muun ennaltaehkäisevän hoidon tukemana suurta vahinkoa ei pääse edes tapahtumaan, jos parantuminen sujuu hyvin.
Lisää turinoita kun kotihoitajan roolista ehdin. Tikkien poisto 14pv:n päästä ja kontrollirontgen 6vk:n päästä. Niitä odotellessa!